Blogihaaste: 11 asiaa

Sain lahjan. 🙂 Lahja on haaste eli kutsu 11 asiaa -leikkiin Faux Pas -blogista, ja leikin säännöt kuuluvat näin:

Ohjeet:
Tämän pienen palkinnon tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, jolla on alle 200 lukijaa.
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaaja, jolla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.

11 asiaa minusta

  1. Tajusin juuri, että olen ollut vuoden juomatta kahvia. Jätin kahvin pois viime vuonna paastonajan alkaessa, ja kun pääsiäisenä sitten maistoin kahvia, päätin jatkaa kahvittomuutta.
  2. Tästä tajusin myös sen, että muutamassa kuukaudessa saa ihan oikeasti luotua itselleen tavan tai opittua pois ei-toivotusta tavasta. Myös minä, joka kuvittelen olevani tosi huono missään itsekuria vaativassa.
  3. Mä en oikeastaan ole huono itsekuria vaativissa asioissa. Vain sellaisissa, jotka mua ei oikeasti inspiroi.
  4. Tai jos jokin asia on mulle periaatteessa tärkeä mutta ei inspiroi (esimerkki: siivoaminen, herkkujen syömisen vähentäminen, mitä näitä nyt on), niin mulle on paljon hyödyllisempää ensin tutkailla omaa suhdettani siihen asiaan, niin että mun ei tarvitse käyttää itsekuria siihen.
  5. Musta olisi ihanaa asua minimalistisessa, puhtauttaan kiiltelevässä kodissa, jossa säilytystilaa olisi kaksi kertaa enemmän kuin tavaraa. Kerrostalokolmio kahden lapsen kanssa ei ihan vielä täytä näitä vaatimuksia.
  6. Meillä kotona voisi näyttää pahemmaltakin. Tai siis silloin ennen lapsia, kun asuttiin puolison kanssa suunnilleen saman kokoisessa kämpässä, niin meillä oli ehkä saman verran tavaraa joka puolella. Olemme opetelleet luopumaan tavarasta.
  7. Mulla on nykyään paljon enemmän inspiraatiota laittaa tavaroita paikoilleen, kun täällä pyörii kaksi alta metrin mittaista, jotka kyllä ottavat levälleen jääneet tavarat hellään huomaansa. Tai siis kuopus kokeilee niihin hampaitaan ja esikoinen ottaa leikkeihinsä.
  8. Mun lapset on keskenään eri sukupuolta. Mä luulin olevani sukupuolisensitiivinen kasvattaja yhden lapsen kanssa, ja sitten tuli toi toinen. Silloin huomasin, miten syvään syvään juurtuneita suurin osa kulttuurisista sukupuolikäsityksistä on.
  9. Mä teen parhaani, että tiedostaisin omat käsitykseni maailmasta, niin etten siirtäisi niitä vahingossa lapsilleni sellaisenaan. Käsitykset sukupuolesta, ihonväristä, yhteiskuntaluokista, ihmisten tavoitteista ja ajattelusta.
  10. Mä tiedän, että vaikka mä kuinka yrittäisin, niin lapset joka tapauksessa kasvaa erilaisten vaiheiden läpi. Suurin osa niistä vaiheista sisältää karua luokittelua, yksinkertaistamista, oman ryhmän ja tuttujen asioiden suosimista sekä vertailua.
  11. Mä yritän parhaani mukaan tarjota lapsilleni kodin, jossa niitä luokitteluja ja yksinkertaistuksia voi pohtia ja kyseenalaistaa. Ja jossa saa silti olla oma itsensä, luokitteluineen kaikkineen, eikä tarvitse hävetä sitä, miten asioista ajattelee.

Minulle lahjoitetut kysymykset:

1. Minkä tanssiesityksen olet viimeeksi nähnyt? 

On varmaan ollut Flow Mo’n setti jonkin vuoden URB-festivaalilla. Kiasman teatterissa se muistaakseni oli, ja aika vaikuttava. (Joo, en ole siis vähään aikaan ollut katsomassa juuri mitään.) Toki kävin juuri viime ja toissa viikolla teatterissa, ja molemmissa esityksissä oli tanssia mukana, mutta pelkkää tanssia en muista käyneeni katsomassa.

2. Mikä tanssiteos on jäänyt erityisesti mieleen? Jos et ole nähnyt yhtään, niin haluaisitko joskus nähdä jonkun tietyn teoksen? 

Mietin pitkään. Oli varmaan siinä samaisessa Flow Mo Crew’n esityksessä Antopion biisi. Se oli siis periaatteessa breakdancen kehyksessä, mutta muotokieli ja musiikki olivat molemmat ihan jostain toisesta genrestä. Sellaista soljuvaa, valuvaa mutta jäntevää liikettä. Tarkempia yksityiskohtia en muista, paitsi että valaistus oli ehkä keltainen. 🙂 Tunnelmaltaan se jäi mieleen.

3. Jos voisit kokeilla aivan mitä tahansa tanssilajia, mikä se olisi? 

Tankotanssia. Olen ollut yksissä polttareissa paikalla, kun morsio sai tankotanssitunnin, ja se on siitä asti ollut mulla mielessä. Välissä on ollut siis kaksi raskautta ja siihen pikkuvauva-aikaa päälle, joten ihan kauheasti ei ole ollut mahdollisuuksia päästä kokeilemaan, mutta jonain päivänä vielä.

4. Missä ympäristössä (mahdollisesti muualla kuin teatterissa) haluaisit katsoa tanssia? 

Musta tuntuu, että mä olen katsonut elämässäni enemmän tanssia muualla kuin teatterissa. Liikuntasaleissa, nurmikentillä ja nupukivitoreilla aikanaan kansantanssiaikoina, ja sellaista hetken tanssia ripariaikoina ja lasten kanssa milloin missäkin.

Mutta noin niinkuin yleisönä musta olisi ihanaa olla koreografian keskellä, niin että yleisö istuu väljästi salissa ja tanssi soljuu siinä ympärillä. Se olisi kiinnostavaa sekä näkymättömänä että tanssijoiden katseen kohteena ollessa.

5. Oletko löytänyt netistä mieluisan tanssivideon? Linkkaa se. 

Mä en tiedä, että lasketaanko tätä, mutta sovitaan että lasketaan (kun on mun blogi 😀 ). Kantoliina-flash mob viime syksyltä Kampista. Noin puolentoista minuutin kohdalta eteenpäin voi bongata myös meikäläisen pesueen turkoosimyssyiset muksut (ja äidin, joka sitoo sitä liinaa melko pitkään…).

Tämä on mun mielestä ihana tanssivideo ensinnäkin siksi, että tää on mun esikoisen lemppari. (”Katsotaan taas tanssivideo!”) Toisekseen tässä mun mielestä jotenkin tiivistyy moni hieno asia tanssista. Sen ei välttämättä tarvitse olla tarkkaa eikä huolellista, jos se ei ole sen hetken funktio. Ei niin, etteikö me oltais oltu häkellyttävän tarkkoja koreografiamme kanssa ja harjoiteltu tuntikausia. 😉

Ja se, että missä tahansa voi tanssia, ja kuka tahansa voi uskaltaa tanssia. Vaikkapa lauma kantamisesta innostuneita vanhempia. Ja että se tanssimisen uskallus ja voima jotenkin täysin peittoaa alleen kaiken mahdollisen nillityksen niiltä, joilla ei itsellään ole pokkaa mennä Narinkkatorille mankan kanssa tanssimaan.

6. Kenet haluaisit nähdä tanssimassa? Jonkun tunnetun taiteilijan tai ehkä jonkun läheisesi? 

Vaikea kysymys. Musta tuntuu, että mä olen nähnyt aika paljon tanssivia ihmisiä, tai sitten se johtuu siitä että mä tanssin itse niin usein.

Mä kuljen aika usein Itiksen Tallinnanaukion poikki. Siellä on välillä sellaista jengiä, joiden mä haluaisin nähdä tanssivan. Tai siis kun tanssi jotenkin, en tiedä, parhaimmillaan avaa väylää läsnäoloon ja kehoon ja vuorovaikutukseen ja itsen kuunteluun.

Niin mä ajattelen että monille elämän nurjaa puolta nähneille ihmisille iästä riippumatta tekisi kauhean hyvää päästä tanssimaan turvallisessa tilassa. Tai jotenkin kuuntelemaan sitä omaa olemistaan ja kuulostelemaan, että mitä mun keho haluaisi tänään mulle kertoa tanssimalla. Olemaan itselleen hellä tanssimalla. Kun voisin kuvitella, että sellaista hellyyttä ei ehkä ihan kauheasti monenkaan Tallinnanaukion vakkarin elämässä muuten ole.

7. Tanssi poislukien – mitä liikuntaa harrastat mieluiten? 

En mä oikein tiedä, että liikunko mä muuten kuin tanssimalla, ainakaan mieluusti. 🙂 Mä yritän opetella tekemään bodyweight-lihaskuntoliikkeitä, mutta enemmän hyödyn kuin viihtymisen kannalta. Mä muistan joskus tykänneeni luistelusta ja laskettelusta, mutta kumpaakaan en ole tehnyt pitkään aikaan. Ja toki mä siis kävelen 10-13 kiloa kantoliinassa noin niinkuin arkiliikuntana.

8. Milloin liikkuminen muuttuu mielestäsi tanssiksi? 

Tätä mä kans mietin pitkään. Kun ei se välttämättä vaadi musiikkia, eikä koreografiaa, eikä yleisöä, eikä ketään muuta.

Tanssissa on ehkä korostunut kehotietoisuus, vaikka olisi paikallaan. Ja jotenkin tietoisuus siitä, miten keho on tilassa ja missä suhteessa itse on siinä tilassa oleviin muihin asioihin. Tai jotenkin että mä voin ikäänkuin tanssia ton jakkaran kanssa vaikka kumpikaan meistä ei edes liikkuisi. (Mä yritän tässä just vaihdella ”tanssimisen” ja tavallisen olemisen välillä ja kuulostella, että mitä eroa niillä on. 🙂 )

Ehkä se ero on siinä tanssimisen tietoisuudessa ja läsnäolossa, ainakin mulla. Toki siis voi ketkutella menemään musiikin tahtiin ihan ilman läsnäoloakin, mutta ehkä silloinkin on sen musiikin kautta jotenkin läsnä siinä senhetkisessä tilanteessa?

Tämä siis niinkuin sisältäpäin katsottuna. Sitten se, että mikä tekee jonkun toisen liikkeestä mun mielestä tanssia, onkin ihan eri asia.

Me tehtiin joskus draamaopintojen tanssijaksolla sellainen harjoitus, että puolet ryhmästä teki miimisesti jonkun jutun, oliskohan se nyt ollut jonkun valitsemansa urheilulajin liikettä, ja toiset katsoo. Ja sitten toisinpäin. Ja sitten opettaja ohjeisti, että ”nyt tehkää sama nykytanssina” ja lopputulos oli sellaista kiemurtelua, venkoilua ja silmienpyörittelyä. 🙂 Ja sitten pohdittiin, että miksi nykytanssin pitäisi muka olla kauhean korostettua kummallisuutta, kun itse asiassa se ensimmäisen harjoituksen pelkistetty toiminta oli oikeastaan aika tanssillista, ja vieläpä kauniimpaa kuin se stereotyyppinen nykytanssi.

Niin että milloin mä itse tunnistan liikkeen tanssiksi? Ehkä siinä on joku sellainen keskittymisen taso, jonka huomaa. Joko keskittyy siihen tekemiseen, tai sisäisiin tuntemuksiin, tai tanssikumppaniin tai muuhun ympäristöön, mutta jonkinlainen intensiteetti vaaditaan että mä huomaan liikkeen olevan tanssia.

Lasten kohdalla tuntuu olevan vaikea erottaa, että milloin liike on liikettä ja milloin se on tanssia. Esikoisella on muutamaan lempilevyynsä ihan omat koreografiat, jotka liittyy aika vahvasti niiden biisien videoihin, ja hän mm. tanssii yhtä kappaletta juoksemalla keittiösaareketta ympäri. Jos en tietäisi, että käynnissä on juurikin sen kappaleen tanssiminen, saattaisin keskeyttää sen toiminnan, ja sitten tulisi huuto ja parku kun ei saanut tanssia loppuun. Mutta siis se toiminnan intensiteetti ei lapsilla välttämättä vaihdu tanssin ja muun liikkeen välillä, vaan ehkä musiikki tai lapsen oma ilmoitus kertoo, että nyt tanssitaan. 🙂

9. Millainen musiikki saa sinut tanssimaan? 

Se riippuu ihan hetkestä. Nykyään eniten tanssin esikoisen lempparilevyn eli Nalle Puh -elokuvan soundtrackin tahtiin, joka on onneksi melkoista musikaalikamaa. Kansanmusiikki nyt luonnollisesti, kun se on hioutunut selkärankaan. Elokuvamusiikki noin muutenkin. Melkein mikä tahansa musiikin laji saa nostettua jonkinlaisen liikekielen pintaan, jos vain on hetki aikaa sille tanssille.

10. Mitä tanssi on sinulle? Harrastus, työ, elämä, viihdettä, taidetta, jotain vierasta, liikuntaa…? 

Hmmmm. Näiden kysymysten myötä mä olen jotenkin yhä enemmän tiedostanut sen, että tanssi on mulle tapa olla maailmassa ja omassa kehossa ja suhteessa ympäristöön.

Se on tapa tuoda näkyville sellaisia sävyjä mun omasta sisäisestä kokemuksesta, joille mulla ei ehkä ole sanoja tai joita mä en halua tai kehtaa tai ehdi pukea sanoiksi. Se on tapa kokeilla erilaisia rooleja, kun haen eri musiikkityylien kautta erilaisia muotokieliä.

Se on myös tapa opettaa lapsilleni omassa kehossa viihtymistä. Kun lapsi saa tanssia niinkuin häntä tanssittaa, ja me molemmat vanhemmat tanssimme täysillä ja häpeilemättä, niin mä uskon että lapsi saa ihan eri tavalla hyväksyvän kokemuksen omasta kehostaan. Että sillä voi tehdä hienoja juttuja eikä ensimmäisenä tarvitse miettiä, että miltä tämä nyt näyttää ja mitähän ihmisetkii sanoo.

11. Millaisia asioita lukisit mieluiten tanssista? Arvosteluita, päivittäistä elämää, taidekasvatuksen näkökulmaa, haastatteluja, opiskelun sisältöä, varusteista, esiintymiskokemuksia, tanssihistoriaa…?

Mua kiinnostaa näkökulma siihen, että minkälaista on olla tanssija. Mitä tulee vastaan, mitä ja miten siitä ajattelee, mitä on arki ja mitä siihen sisältyy. Tai kun oma arki ja elämä on niin erilaista, niin toisten ihmisten arki on kiinnostavaa. (Tää oli muuten hyvä kysymys. 😉 )

Tanssiinkutsu ja kysymykset

Mä en oo ihan varma, että löydänkö mä 11 blogia, joille haluan heittää haasteen eli kutsun eteenpäin, mutta yritetään. Kutsuun saa vastata joko joo kiitos tai ei kiitos, ja molemmat ovat täysin hyväksyttäviä vaihtoehtoja. 🙂
…ja mä luulen että siinä ne oli. Kun jos kerran ei saa heittää haastetta samaan suuntaan takaisin. Mun on selvästi syytä kerätä tän leikin jälkeen uusia lempiblogeja eri suunnista. 🙂  Jos joku teistä lukijoista kokee suurta halua tulla mukaan leikkimään omassa blogissaan, niin kutsukaa itse itsenne kommenteissa. Täällä saa mielellään ilmoittaa itse itsensä. 😉
Kysymykset vois olla seuraavanlaisia:
  1. Millainen olo on juuri nyt?
  2. Minkä värin huomaat ympäristössäsi tällä hetkellä, ja mitä se tuo sinulle mieleen?
  3. Mikä innostaa ja inspiroi sinua tässä kohtaa elämääsi?
  4. Mikä tuntuu haastavalta, hankalalta, ongelmalliselta?
  5. Miten lepäät ja tankkaat energiaa?
  6. Onko sinulla joku muukin luovuuden kanava kuin blogi? Jos, niin kerro siitä ja jos ei, niin kerro bloggaamisesta – millainen historia sinulla on kyseisen kanavan kanssa, ja milloin nykyisin käännyt sen puoleen?
  7. Milloin olet parhaimmillasi, ja millainen olet silloin?
  8. Millainen olet kauheimmillasi, ja mitkä olosuhteet tekevät sinusta sellaisen?
  9. Milloin, miten ja kenen seurassa olet eniten oma itsesi?
  10. Millainen ihminen haluaisit olla 80-vuotiaana?
  11. Millä tavoin olet tänään eri ihminen kuin 10 vuotta sitten?
Kiitos vielä kutsusta, tämä oli kivaa!
Kommenteista:
Saa kommentoida! Jos sinulla on blogi ja haluaisit kertoa siellä itsestäsi tällaisen leikin muodossa, niin ilmoittaudu ihmeessä! Saa myös kommentoida noita mun kertomia asioita tai mun pohdintoja tanssista. Tai jos haluaa, niin saa pohtia noita tanssikysymyksiä täällä kommenteissa myös! Noi edellisten kysymykset kun ei kulkeudu seuraaviin blogeihin, niin tämä on loistopaikka jatkaa näitä pohdintoja. 🙂 Täällä on lupa kommentoida itseä ja toisia arvostaen ja kunnioittaen. <3

P.S. Huhti-toukokuussa mä järjestän Helsingissä Lupa olla minä -kurssin. Käy lukemassa lisää!
Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3

Comments

    • says

      Ollos hyvä vaan! Ohjeet ja kysymykset vois olla englanniksi näin:

      Instructions:
      This challenge is aimed at finding new blogs and bringing attention to bloggers with fewer than 200 readers.
      1. When you receive the challenge, tell your audience 11 things about yourself.
      2. Answer 11 questions from the blogger who challenged you.
      3. Come up with 11 questions for new participants.
      4. Choose 11 bloggers with fewer than 200 readers.
      5. Tell your audience who you’ve challenged
      6. No challenging the person who gave you the challenge.

      How are you feeling right now?
      Which color grabs your attention in your environment right now, and what does it bring up in you?
      What inspires you right now?
      What feels challenging or problematic for you right now?
      How do you rest and refuel your energy?
      Do you have a creative channel besides blogging? If yes, tell me about it and if not, tell me about blogging – what’s your history with the art form and when do you take it up in your current life situation?
      When are you at your best, and what are you like when that happens?
      What are you like at your absolute worse, and what circumstances turn you into that person?
      When, how and with whom are you most comfortably yourself?
      What kind of a person would you want to be at 80 years old?
      In what ways are you different today than you were 10 years ago?

      (Haa, kääntäjäntaidot kaivettu naftaliinista! 😀 )

  1. says

    Kiitos, kun tartuit haasteeseen ja vielä oikein pohdiskelevalla otteella! Minulle oli henkilökohtaisesti ja ammatillisestikin mielenkiintoista lukea ajatuksiasi tanssista ja suhteestasi siihen. Erityisen herkullinen oli pohdintasi siitä mikä tekee tanssista tanssia ja muutenkin ajatuksesi kehollisuudesta. Näen itse nyky-yhteiskunnan hieman vieraantuneen kehosta ja sen viesteistä ja tanssin hyvänä tapana kuunnella kehoaan.

    Toivon pystyväni omilla kirjoituksillani tarjoamaan myös tuota puolta tanssista, josta sinä haluaisit lukea. Usein sitä itsekin nimittäin miettii, että minun työ/koulupäiväni taitaa olla reilusti poikkeava verrattuna hyvin moneen muuhun alaan. Tanssikirjoittamisesta on laitettu alulle Writing Movement -hanke, jolla pyritään edistämään myös muuta tanssista kirjoittamista kuin teoskritiikkejä. Ja sitä tuntuu yleisö tällä hetkellä kaipaavankin – tarinoita kulissien takaa ja ihmisiä ihmisinä taiteen keskeltä.

    • says

      Kiitos itsellesi, oli antoisaa katsoa elämää välillä tuosta näkökulmasta. Ja hauskaa, että sitä kulissien takaista elämää tuodaan tietoisesti enemmän esille muutenkin. 🙂