4 asiaa, jotka olen oppinut isältäni

20131110-220456.jpg

Isänpäivä.

Mun isä on elossa ja hyvissä voimissa päälle 70-vuotiaana. Kävivät meillä kahvittelemassa tänään, kun asuvat tuossa muutaman kilometrin päässä.

Joskus teininä joku sanoi, että mä muistutan tosi paljon isääni. Mä en oikein tiennyt, miten mä siihen asiaan olisin suhtautunut, koska meillä oli iskän kanssa paljon useammin napit vastakkain kuin äidin kanssa. Vasta myöhemmin olen hoksannut, että siinä oli paljon totuutta.

Samanlaisen luonteenlaadun lisäksi mä olen myös oppinut iskältä paljon sellaista, mitä haluan myös omien lasteni oppivan.

Koskaan ei ole liian myöhäistä tehdä jotain uutta.

Iskä teki useamman vuosikymmenen uran eräässä yrityksessä ja jäi sieltä päälle 60-vuotiaana eläkkeelle. Jaksoi olla eläkkeellä vuoden. Sitten tuli tylsää, joten kouluttautui uuteen ammattiin. Työskenteli uudessa ammatissaan tähän vuoteen asti, kunnes ikä tuli vastaan.

Tällai kolmenkympin kriisin kieppeillä, sitä ihan ikiomaa uraa etsiessä, tää lohduttaa ja rauhoittaa mua ihan todella paljon. Että vaikka kaksikymppisenä valittu täydellinen unelmien ala näyttää vuosikymmen myöhemmin joltain muulta, niin se ei haittaa. Tässä on vielä aikaa.

Oleta ihmisistä hyvää ja kohtele heitä kauniisti.

Mä en ole varmaan ikinä kuullut iskän sanovan kenestäkään ihmisestä ilkeästi. Välillä, vaikka nyt politiikasta keskusteltaessa, mä huomaan ilmeestä että hänellä on jostakusta ihmisestä tosi voimakas mielipide, jonka hän kuitenkin onnistuu pukemaan sanoiksi jotenkin diplomaattisesti. Ehkä voimakkain ilmaus, mitä mä oon kuullut hänen käyttävän toisesta ihmisestä, on että ”minä en kyllä ymmärrä sellaista”. Se on ihan oma taitolajinsa – että on asiasta jotain mieltä, vahvastikin, ja samalla onnistuu pitämään sitä eri mieltä olevaakin ihan tolkun ihmisenä.

Samoin ihmisiä kohdatessaan iskä onnistuu jotenkin aina olemaan avoin ja ystävällinen. Asiakaspalvelussa vuosikymmenet työskennelleellä on tietysti ihmisten huomaamisen taito hioutunut aikamoiseksi. Erityisesti mua lämmittää tämä silloin, kun mä näen miten iskä on mun lasten kanssa. Siinä on aitoa ilahtumista ja läsnäoloa molemmilta puolilta.

Se on ihan hyvä noin.

Teininä mua otti aivan valtavasti päähän iskän suurpiirteisyys. Mä olin (ja olen heikkoina hetkinä edelleen) aikamoinen perfektionisti, jonka mielestä asiat tehdään just pilkulleen eikä melkein niinkuin on tarkoitus. Tässä vuosien varrella mä olen kuitenkin oppinut arvostamaan sitä, että kaiken ei tarvitse olla niin justiinsa ja välillä voi tinkiä niistä jutuista, jotka eivät ole itselle kynnyskysymyksiä.

Tähän liittyy myös mun taipumukseni suunnitella asioita maailman tappiin asti ilman, että mä koskaan oikeastaan toteutan mitään. Meidän iskä on taas sellainen nopean toiminnan ihminen, että kun tulee idea niin se toteutetaan parhaalla käsillä olevalla tavalla. Mä olen yrittänyt opetella tätä jälkimmäistä lähestymistapaa – jos se ensimmäinen versio on ihan hyvä ja käyttökelpoinen, niin sitten sillä mennään, ja jos ei, niin seuraavan kohdalla korjataan sen ekan version virheet.

Lukeminen kannattaa.

Kiitos iskän, mun lapsuudenkodin kirjahylly oli täynnä kirjoja. Iskällä oli tapana lukea paljon – romaaneja, historiateoksia – erityisesti lomareissuilla. Mä löysin ensimmäiset Agatha Christieni sieltä kirjahyllyn uumenista, ja sille tielleni jäin. Jouluisin iskältä ei tarvinnut kauheasti lahjatoiveita kysellä: kunhan paketista löytyi uusin John Grisham, niin kaikki oli hyvin. Myös kaikki käsiin osuvat sanomalehdet iskä selaa edelleen huolellisesti, ja pitää muutenkin itsensä tosi hyvin perillä päivänpolitiikasta.

Aikakaus- ja iltapäivälehdet saavat nykyään iskältä yhä useammin selaamisen jälkeen jäätävän tuomion: ”No eipä siinä oikein mitään lukemista ollut.” Ainakin nyt aikuisiällä mä huomaan olevani tosi usein samaa mieltä siitä, mikä missäkin lehdessä on lukemisen arvoista ja mikä ”sellaista höpöhöpöä”. Ei niin, etteikö se höpöhöpö voisi olla mielenkiintoistakin, kunhan vaan tulee lukeneeksi jotain ihan oikeaa asiaakin silloin tällöin.

Varmasti olisi paljon muutakin, jos kovasti lähtisi miettimään. Nämä nyt ainakin.

Hyvää isänpäivää, iskä, ja kaikki muut isät ja isien lapset.

Mitä sä olet oppinut omalta isältäsi?

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja parin viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3